Ajatuksiani elämästä, kasvusta ja ihmisenä olemisesta

Valo ja pimeys eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toistensa edellytyksiä. Oman varjonsa tunnistaminen (terapiassa) valaisee hämärät huoneet ja vapauttaa yksinäiset ja irralliset puolet takaisin yhteyteemme.

Vaikeinta on olla rehellinen itselle itsestä. Me kaikki suljemme silmämme, vähättelemme erehdyksiämme ja pienennämme tekemiämme virheitä. Totuuden itsestä kestää vasta, kun on tietoisesti valmis kestämään keskeneräisyyteensä ja sen synnyttämän häpeän. Mutta se vasta onkin vapauttavaa!

Pahuus on inhimillistä heikkoutta, joka on kadottanut kosketuksen inhimillisyyteensä. Siispä, kosketa hänen inhimillisyyttä, niin kutsut hänet takaisin elämään.

Kipu muistuttaa meitä siitä, ettemme ole kuunnelleet riittävästi itseämme. Kipu on aina kasvun ja muutoksen palveluksessa.

Ilo kertoo sen, missä sielu löytää keveyden ja nousee linnun lailla siiville.

Ihmisenä kasvaminen on pienenemistä ja vähenemistä, oman keskeneräisyyden ja heikkouksien hyväksymistä; uskaltautumista haurauden ja haavoittuvuuden ystäväksi.

Todellinen vahvuus syntyy sisältä käsin eikä tarvitse enää kovuutta kuorekseen.

Pelkomme ovat siunauksemme että kahleemme. Ne suojelevat meitä ja ne estävät meitä elämästä täyttä elämää. Viisautta on erottaa ne toisistaan.

Parisuhde ja vanhemmuus ovat suuria opettajiamme. Kummatkin saavat meistä esiin pimeät puolemme ja paljastavat heikkoutemme. Oppilaaksi suostuvat löytävät kapean polun, joka johtaa pienin askelin omista tunteista ja reaktioista vastuunottoon ja henkiseen aikuisuuteen.

Minä en olisi minä ilman sinua etkä sinä minua – itsekseen tuleminen on keskinäistä riippuvuutta, jonka hinta on suostumista kiven lailla hioutumaan meren aalloissa.

Yhteys toiseen ihmiseen on elinehto, joka ansaitsee tulla puutarhan lailla hoidetuksi.

Rakkaus on elämä itse ja samalla kuitenkin hitaasti kypsyvä ja opittava asenne; välittävä suhde itseen sekä toiseen ihmiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *